keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Omenapuiden aikaan







Nyt on hyvä hetki muistella parin viikon takaista omenapuiden kukintaa. Kukkien määrästä päätellen omenaa tulee jälleen aivan liikaa meidän tarpeisiimme. Peurat saavat jälleen oman osuutensa. Viime vuonna vietiin peuroille kaksi auton peräkärryllistä omenoita. Mutta onhan tuo kukinta kaunista, siitä alkaa virallisesti kesä. Mikä sen ihanampaa kuin maata riippukeinussa omenapuun katveessa ja kuunnella mehiläisten ja kimalaisten innokasta pörräämistä. Kunhan vain joku keksisi omenapuun, joka kukkisi koko kesän ajan.

Nyt valkoinen kukkapilvi on kadonnut  ja tulppanienkin kukinta on ohi. Omenapuiden kukinnan aikaan suurin osa tulppaaneistani aloitti vasta kukintaansa mutta helle  teki tulppaaniajasta harmillisen lyhyen.

 



 
Viisi vuotta vanha kirsikkapuuni kukki nyt ensimmäistä kertaa 11 kukalla. Siirsin puun paikkaa viime kesänä ja ilmeisesti paikan vaihtaminen tekin hyvää, vaikka pelkäsin koko puun kuolevan.

Narsissien kukinta jäi harmillisen pieneksi ilmeisesti kevään kuivuuden vuoksi. Lehtiä oli paljon mutta nuput kuivuivat ennen kukintaa. Onneksi sentään jotkin narsissit pääsivät kukkaan asti.

Kärhö kukki erittäin runsaana, vaikka siitä onkin tullut vuosien myötä aika risuinen. Täytyisi tehdä sille jonkinlainen nuorennusleikkaus.
Tällä hetkellä syreenit ilostuttavat tuoksullaan ja ensimmäiset ruusut ja pionit ovat aloittaneet kukintansa. Chilit, tomaatit, salaatit, yrtit ja muut vihannekset ovat hyvällä kasvulla. Palaillaan asiaan vielä ennen juhannusta.

1 kommentti: