sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevättä kohden

 Nyt näyttää siltä, että talvi on selätetty, vaikka eletään vasta helmikuuta. Pysyvät pakkaset ovat takana päin eikä luntakaan pitäisi liioin tulla, joten väkisinkin ajatukset menevät jo kevääseen. Pääni on jälleen täynnä ajatuksia ja unelmia. Puutarhalehdet ja-kirjat ovat jo ahkerassa käytössä.

Tällä viikolla en voinut vastustaa kiusausta ja ostin itselleni pari ihanaa huone-esikkoa keittiön piristykseksi. Aloin jo kyllästyä joulutähtiin vaikka ne vielä reheviä ja hyvinvoivia ovatkin. Jostain syystä joulutähdet viihtyvät meidän keittiössämme aina todella pitkään. Kun kesä koittaa, vien ne pihalle ja siellä ne saavat elää omissa oloissaan kunnes pakkanen tappaa ne syksyn tullen.


Leikkasin chilit syksyllä n.5 cm korkeudelta poikki. Ne talvehti viileässä makuuhuoneessa ja pari viikkoa sitten siirsin ne alakertaan aurinkoiselle ikkunalle. Nyt chilit ovat jo hyvässä kasvussa. Laitoin myös hieman uutta multaa juurelle, jotta innostuvat kasvamaan.
Pelargoniat ovat  reheviä. Ne talvehtivat verannan aurinkoisella ikkunalla. Niillekin laitoin hieman uutta multaa ja maaliskuun puolella leikkaan ne alas. Pari kolme pelargoniaa kuolee aina talven aikana mutta se ei haittaa, koska haluan joka tapauksessa ostaa aina muutaman uuden pelargonian alkukesästä.

Jälleen kerran siementen ostaminen lähti käsistä. Kävin parissa kaupassa ja käteen jäi 15 siemenpussia vaikka edellisvuotisia siemeniä on vaikka kuinka paljon jäljellä. Mutta vieläkään minulla ei ole kaikkea tarvitsemaani. Pihassani kasvaa jonkin verran sormustinkukkia mutta niitä haluan lisää ja eri väreissä. Sen lisäksi haluan ritarinkannuksia, koska niitä pihastani ei vielä lainkaan löydy. Hyötykasvien puolelta tarvitsen vielä tomaatin siemeniä. Minulla ei ole kasvihuonetta, joten tarvitsen avomaantomaatin siemeniä ja ajattelin hommata Outdoor Girl -lajiketta.

Mutta hyötykasvien siemeniin palaan tarkemmin myöhemmin. Tänäkin vuonna kokeilen kasvattaa montaa uutta tuttavuutta.


Aurinkoisia kevätpäiviä!

3 kommenttia:

  1. Siellä on keväthommat jo mallillaan! Kauniit esikot.

    VastaaPoista
  2. Katselin juuri blokkaustani viime vuoden maaliskuulta. Pihassa oli silloin yli kaksimetriset lumikinokset kolaamisen jäljiltä. Tänä vuonna taitaa olla kuukauden päästä kevät jo hyvällä mallilla. Tai niin ainakin toivon. :)

    VastaaPoista
  3. Viime kevät oli aivan toivoton, kunta niin älyttömästi, tämä keli passaa minulle:)

    VastaaPoista