torstai 27. maaliskuuta 2014

Siemeniä, siemeniä

Niin kävi jälleen tänäkin vuonna, että siementen ostaminen lähti käsistä. Olin etukäteen suunnitellut tarkasti, mitä tarvitsee ostaa, mutta ostin lopulta moninkertaisesti enemmän kuin piti. Tavallisten kauppojen valikoiman lisäksi tein tilauksen myös Korpikangas Siemen-Fröhön.

Chilit ja tomaatit ovat jo taimella ja huhtikuun aikana täytyy esikasvattaa monia kukkia ja hyötykasveja.

Kylvän pääasiassa tuttuja kasveja mutta haluan aina vuosittain kokeilla joitakin uusiakin tuttavuuksia. Tänä vuonna minulla on tavallista enemmän kesäkukkien siemeniä. Yleensä ostan suurimman osan kesäkukista taimina mutta nyt koetan olla taloudellinen ja esikasvatan niitä siemenistä. Mutta orvokkeja on kyllä pakko hankkia kesän alussa!



Tässä lista, mitä kaikkea aion kylvää:

Kukat:
  • Pioniunikko (yksivuotinen, ihastuin niihin viime kesänä: lue tästä)
  • Tarhakukonkannus (yksivuotinen)
  • Tarhasalkoruusu (kaksivuotinen, kukkii vasta seuraavana kesänä)
  • Sormustinkukka, purppura (kaksivuotinen)
  • Sormustinkukka, värisekoitus punaisen eri sävyistä (kaksivuotinen)
  • Jaloritarinkannus, sinisävyinen värisekoitus (monivuotinen perenna)
  • Leijonankita, värisekoitus (yksivuotinen)
  • Perhoskukka, värisekoitus (yksivuotinen)
  • Isosilkkikukka, värisekoitus (yksivuotinen)
  • Kesäharso, valkoinen (yksivuotinen)
Purppuranvärisiä sormustinkukkia minulla on puutarhassa jo entuudestaankin mutta sormustinkukkia ei voi koskaan olla liikaa.

Kuvassa näkyvien tänä keväänä ostettujen hyötykasvien siementen lisäksi minulla on runsaasti edellisvuosilta jääneitä siemeniä.


Hyötykasvit:
  • Chilipippuri, "Hot Stuff"-sekoitus
  • Paprika, "Californian Wonder"
  • Avomaantomaatti "Outdoor Girl"
  • Ruukkutomaatti "Minibel"
  • Sitruunabasilika
  • Tavallinen basilika
  • Basilika, "Dark Opal"
  • Sileälehtinen persilja
  • Tilli
  • Korianteri
  • Jääsalaatti, "Great Lakes"
  • Rukolasalaatti
  • Lehtisalaatti, "Red Salad Bowl"
  • Lehtisalaatti, "Australialainen"
  • Mangoldi
  • Pinaatti, "Bazaroet"
  • Parsakaali, "Calabrese"
  • Kyssäkaali, "Delikatess Weiss"
  • Salaattifenkoli, "Zeta Fino"
  • Kesäkurpitsa, "Black Beauty"
  • Palsternakka, "Guernsey"
  • Mustajuuri, "Duplex"
  • Punajuuri, "Cylindra"
  • Raitajuuri
  • Porkkana, "Berlicum"
Mustajuurta ja palsternakkaa kylvin jo syksyllä, saa nähdä lähtevätkö kasvamaan vai joudunko laittamaan uudet kylvökset. Viime vuonna en saanut niistä kummastakaan satoa.

Uudella yrityksellä ovat myös kyssäkaali ja fenkoli. Viime vuonna kyssäkaali ei lähtenyt lainkaan kasvuun (varmaan kirpat söivät taimet)  eikä fenkolien juuret paisuneet toivotusti.

Minulle täysin uusia kasvatettavia ovat tomaatit, sitruunabasilika, parsakaali sekä pitkulaisen muotoinen "Cylindra"-punajuuri. Monivuotisina kasvavat viime vuonna kylvetyt mäkimeirami, timjami, lipstikka, punahierakka ja maa-artisokka.

Tänään onkin niin kaunis päivä, että taidan aloittaa omepuiden leikkaamisen.

Ihanaa kevättä!

2 kommenttia:

  1. Siinäpä onkin siemen poikineen! Noilla jo saa upean kukkaloiston ja sadon.

    VastaaPoista
  2. Kyllä noista saa satoa niin mielelle kuin ruumiillekkin. Itse pääsen tänään messuille hankkimaan kukkasipuleita ja - juurakoita. Siemmeniä en kauheesti osta kun niiden hoitoon ei aika vain millään riitä.

    VastaaPoista