tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kevään puutarhaohjelmia


Vettä on satanyt nyt muutaman päivän ajan ja lumikinokset madaltuvat päivä päivältä. Viikonlopun aikana löysin jo jopa muutamien sipulikukkien alut kukkapenkin sulasta kohdasta. Kyllä ne ovat sitkeitä kasveja. Ne jaksavat tunkea itsensä läpi kohmeisen maan kohti auringon valoa vaikka vieressä onkin vielä yli metrin verran lunta.

Tämä aika vuodesta, kun ulkona ei voi vielä oikein mitään tehdä, on mitä parhainta aikaa katsella puutarhaohjelmia televisiosta. Kesällä niitä ei enää ehdi eikä muista katsoa.
Keällä ainakin itse olen uusien ideoiden suhteen vastaanottavaisimmillani. Kevät on unelmien ja suunnitelmien aikaa. Toivottavasti kuukauden päästä pääsee jo jotakin tekemäänkin.

Foxilta on alkanut Sonjan puutarha -niminen uusi puutarhasarja, josta esitetään uusi jakso keskiviikkoisin klo 17.30 ja sen jälkeen useita uusintoja viikon aikana. Sarja muistuttaa hyvin paljon edellistä Sonja Lumpeen juontamaa Ihana piha-sarjaa, jota esitti MTV3 . Sarjassa on perusasiaa hyötykasveista, perennoista ja kesäkukista sekä käytännön vinkkejä ja puutarhasisustusideoita. Sarjasta lisää :

Liviltä alkoi eilen Eden-sarjan kahdeksas tuotantokausi. Uusi jakso esitetään maanantaisin klo 19.00, jonka perään tulee Eden Pihaklubi. Uusintoja näytetään useita viikon aikana sekä Livillä että Nelosella. Edenissä tehdään suuria muutoksia pihoilla, kuisteille ja terasseille. Eden Pihaklubi-sarjassa Tommy Kilponen kiertää ympäri Suomea tutustumassa erilaisiin kotipuutarhoihin. Sarjoista lisää:
 
 

 Yle Fem esittää keskiviikkoisin klo 20.30 Puutarhakeskiviikko-sarjaa. Sarjasta tuli kauden ensimmäinen jakso viime viikolla. Ohjelma on oikea hyvän mielen sarja, jota katsoo varmasti mielellään vaikkei puutarhaa omistaisikaan.

Huvila & Huussi alkaa jälleen tällä viikolla 6. tuotantokauden jaksoin. Se tulee torstaina Neloselta klo 20.00. Sarjassa kunnostetaan kesäasuntoja sekä sekä tehdään pihamuutoksia. Sarjasta lisää: 


Enkä voi jättää mainitsematta ihanaa lifestyle-ohjelmien kuningatarta, Strömsötä. Kevät- ja kesäaikaan myös Strömsössä käsitellään pihaan, puutarhaan ja hyötyviljelyyn liittyviä asioita. Uusi jakso tulee Yle Femiltä aina sunnuntaisin klo 17.15. Sarjan kotisivu: http://svenska.yle.fi/program/stromso

.

Näiden sarjojen voimalla jaksaa  vielä odottaa viimeisten lumien sulamista.

Ihanaa kevään jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti